Keskiviikon illanvietto meni hieman pitkäksi, illallistamisen jälkeen siirryimme jo tutuksi tulleeseen San Pancho -baariin, näitä nyt en ehkä suomen baarien perusteella kutsuisi baareiksi, enemmänkin tyylikkäitä illanviettopaikkoja. Joka keskiviikko on 2x1 iltama, mikä tarkoittaa että kahden ensimmäisen tunnin aikana osa juomista on kaksi yhden hinnalla. Muutaman olusen jälkeen päätimme ottaa pullon "Traditional Tequila":aa joka kuulemma on suosittu puteli elokuvien rekvisiittana ja muutenkin laadukas tekiila. 2x1 tarjous toimii, kaksi pulloa ja usea pullo lantrinkeja saapuu pöytään snäksien kera. Paikalla meitä oli 3 meksikolaista, 2 jenkkiä ja minä. Kyseessä ei ollut mikään last man standing tapahtuma, mutta ensimmäisen pullon jälkeen oli aika siirtyä takavasemmalle ja jättää meksikolaiset jatkamaan. Tarina ei kerro mitä tapahtui toiselle pullolle.

Nyt on karvat aisoissa, eilisillalla(torstaina) suoritettu parturointi onnistui kohtuullisesti, mallia kun ei tarvinnut muuttaa eli hiuksia pelkästään lyhennettiin. Lopputulokseen olen enemmän tai vähemmän tyytyväinen, ei tullut ihan mitä haettiin, mutta pahempikin olisi voinut olla. Parturi kysyi muutamaan otteeseen, että onko hyvä ja sanoin että on, kuitenkin hän aina keksi jotain muutoksia.

Tänään tullessani töihin innoissani hehkutin kuinka edullista parturointi täällä on, hinta oli 30 pesoa, mutta koska parturi oli erittäin mukava päätin maksaa jopa 50 pesoa (n. 3 euroa). Syy halpaan parturointiin selvisi, sillä suurin osa partureista ei ole käynyt mitään kouluja vaan oppinut näkemällä jonkun muun parturoivan.

Viikonloppuna nyt viimein pitäisi tulla se kämpän siivous, vaikka eihän se mitenkään huonossa jamassa ole, mutta kun kerta ilmasiks siivoovat niin mikä jottei. Kaapelin pitäisi myös tulla vkoloppuna ja kaasua toivon saavani jo tänään ettei tarvitse pilata sirloineja mikrottamalla. Raa-an lihan syönti loppui ensimmäiseen mahatautiin.

Odottelen vuokraemännältä lainaksi myös laskua, koska pankkitiliä haettaessa pitää olla henkilöllisyystodistus sekä esim. vesi/sähkölasku asuttavan osoitteeseen. Tili täytyy hankkia, jotta palkat saadaan maksettua tilille, nyt rästissä jo kahden kuukauden palkka. Myös paypalia varten tarvitsee olla tili tai pankki/luottokortti rekisteröitynä kotiosoitteeseen, joten tämän jälkeen onnistuu myös e-baysta tilailu.

Pikkuhiljaa alkaa siis viimein asiat olemaan niinkuin niiden pitäisi olla, entinen asunto on pelkkä kylmä muisto. Uudessa huushollissa olo on luksusta, kyseisen kämpän voisin vuokrata jopa suomenpuolella, joka on todella paljon ottaen huomioon asuntojen yleisen kunnon, suurin osa on asunnoista on todella ränsistyneitä ja ankeita. Mikäli nyt vielä nämä muutamat "pikkuasiat" saadaan viikonlopun aikana kuntoon niin ensi viikolla lienee mahdollista vihdoin päästä ns. normirytmiin.

Tänä viikonloppuna on kuopiossa akateeminen vartti, joka ainakin viime vuonna oli erinomainen setti ja harmiksi jää tältä vuodelta väliin, kenties ensivuonna sitten. Hyvää viikonloppua kaikille!