Kaksi viikkoa takana, nyt alkaa olla jo aikaa miettiä muutakin, kuten kotia, kavereita, mökkireissuja ja grillimakkaraa. Huomenna (16.9) on meksikon itsenäisyyspäivä, jolloin on taas täysi syy juhlia. Tarkempaa tietoa juhlan luonteesta ei ole, mutta kuten kaikissa fiestoissa Meksikossa, tequila lienee tärkeä osa sitä. Joissain virastoissa itsenäisyyspäivän edellinen päivä on vapaapäivä, mutta eipä tietenkään täällä, päivä on kuitenkin puolta lyhyempi.
    Eilen kävin katsomassa ensimmäisen leffan täällä ja siteeraakseni lippukassan myyjää suomeksi "Kyllä, se on englanniksi". Tulipa ainakin selväksi, että lippukassan myyjä ei osaa erottaa unkaria/puolaa/saksaa englannista. Meksikossa leffat on yleensä alkuperäisellä kielellä ja tekstitetty espanjaksi, kuitenkin jotkut elokuvat ja eritoten piirretyt ovat "dubattuja".
    Talossa tapahtuu kummia, jo alusta lähtien viedessäni jääkaappiin limupullon huomasin sen hupenevan todella nopeasti, tästä tuohtuneena pyysin saada käytävällä lojuneen tyhjän jääkaapin omaan käyttööni. Kuitenkin eilen illalla jääkaappiin jättämäni kaksi pizza-hut sliceä oli huvennut vain yhteen sliceen. Unissasyömistä? Jääkaappi täytyy ottaa erikoistarkkailuun, myös huoneeseeni jätetyt suljetut sipsipussit löytyvät avattuina työpäivän jälkeen. Talossa asuvalla vuokraemännän pojalla ei pala kaikki valot yhtä kirkkaasti, joka kenties tahattomasti anastaa hyödykkeitäni. Olenkin ruennut selvittämään, paljonko maksaa vuokrata yksiö. Nykyinen asunto(lue: huone) maksaa 1500pesoa (107eur) ja kaksion saa vuokraan jo 1000pesolla. Kuitenkin pitää ottaa huomioon, että tällöin asunto ei ole kalustettu.