Syvän katolisuuden lisäksi jalkapallo on meksikolaisten ja koko etelä-ameriikan uskonto. Sitä todistanee sekin seikka, että yrityksessä jossa olen, työskentelee n. 300 henkilöä. Yrityksessä pyörii sisäinen turnaus jossa on 8 joukkuetta ja jokaisessa joukkueessa n. 10 henkilöä. Ollessani töissä viime kesänä suomessa, yrityksessä jossa oli 400 henkilöä, asian jalkapallosta noustessa pintaan innokkaita löytyi kokonaiset viisi, ei edes yhteen joukkueeseen. Itsekin liityin "toimisto-joukkueeseen" ja viime perjantaina piti olla ensimmäinen pelini, mutta tulin merisairaaksi viime metreillä. Ylleni lankesi katkarapujen kirous neljäksi päiväksi, joiden takia suolistoni oli ensin toimeton ja sitten liiankin aktiivinen.

Muutama historian sananen: Celayassa pelaa kaksi joukkuetta ns. "ylemmillä" sarjatasoilla, 2. -ja 3. divarissa. Parempi joukkue pelasi n. 3-4vuotta jopa pääsarjassa, mutta tippui kuulemma "sponsoripulan" eli rahan puutteen vuoksi.

Taannoin, jo ensimmäisenä sunnuntaina kävin vahtaamassa paikallisen tiimin ottelua, Celaya - La Piedad. Sisäänpääsy maksoi n. 1,5e ja coronaa sai eurolla kappale. Näitä ilahduttavan raikkaita maissijuomia ei suinkaan tarvitse lähteä kaukaa hakemaan, vaan niitä voi ostaa kaupustelijalta joka kiertelee katsomossa. Kaupustelijoilta saa myös muita hyödykkeitä, kuten jonkinsorttisia perunoita/perunalastuja ja makeisia.
Ennen pelin alkua sekä erätauolla oli pelikentällä tarjolla viihdettä tanssiesityksien muodossa. Stadioniin mahtuu n. 10 tuhatta henkeä ja huolimatta "vajaasta" n. 2 tuhannen hengen täytöstä, ottelun tunnelma oli erinomainen, päihittäen täyden finnair stadiumin mennentullen. Ottelussa tapahtui myös kaikenlaista, jota en missään jalkapallo-ottelussa ole ennen nähnyt, kuten pallon puhkeaminen ja tuomarin lentäminen takalistolleen pallon voimasta. Peli oli erittäin vauhdikas, päätöslukemat oli 1-1 jonka jälkeen ammuttiin rangaistuslaukaukset. Ymmärsin että tämä olisi tehty ihan huvin ja katsojien viihdykkeen vuoksi, mutta on myös mahdollista että kyseessä oli jonkinsortin cup-ottelu.

Pääsarjan pelejä en ole vielä päässyt vahtaamaan, mutta lauantaina tulee "clasico" joka tarkoittaa matsia Guadalajaran ja Mexico Cityn pääjoukkueiden välistä taistoa (Chivas - Club America) joka on kenties kauden kovimpia otteluita.
Reissun aikana tavoitteena olisi käydä tutustumassa Mexico Cityn kohtuullisen laajaan, 115 tuhatta henkeä vetävään stadioniin, Estadio Aztecaan.

Lisäksi yksi erittäin hieno yksityiskohta on, että jalkapallokenttiä on julmetusti ja mikä vielä parempaa, ne kaikki ovat ruohokenttiä.